keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Inspiraation lähteitä (?)

Yritänpä ajoitettua postausta. Katsotaan onnistuuko...

Viime viikolla postilaatikkoon oli kolahtanut kaksi uutta lehteä. Mukava oli selailla heti tuoreeltaan ja mietiskellä tulevia projekteja. :)

Suuri Käsityö-lehdestä en osannut heti listata yhtään juttua, mikä olisi aiheuttanut pahemmin puikkokäsien kihinää. Modassa sitä vastoin oli useitakin juttuja, mitkä voi jossain vaiheessa päätyä toteutettaviksi.



 Otin suoraan lehden sivuista kuvat, joten ne eivät ole huippulaatuisia, mutta jospa niistä jonkun selvän ideasta saisi.
Ihanan keltainen muhkea kaulahuivi! Mukavan näköinen kuvio, ettei pääse kyllästymään. Eikä vaikuta liiankaan vaikealta näin aloittelevan neulojan näkökulmastakaan. (Voihan se kuva tietenkin sen verran pettääkin...)


Seuraavaksi silmiini osui mukavan monivärinen raitamekko tai minusta enemmän tunika. Itse ainakin pitäisin tuonmittaista housujen kera, mutta makujahan on monia. Lisäksi tekisin tunikan varmaan vähän lyhemmillä hihoilla. Olen aika "kuumakalle" sisällä, joten paksut neuleet ei oo mun juttu. Toisaalta tuon voisi toteuttaa mekkomittaisena, legginsien kanssa pidettävänä ja lyhyillä hihoilla. Silloin se voisi päätyä käyttövaatteeksi.


Tämä villatakki voisi ajaa ihan tämmöisenään takin virkaa keväällä ja syyskesällä. Ihan kivan näköinen. Ehkä nappeja voisi olla joku lisää tai en tiedä... Jotain tämän suuntaista olen miettinytkin, mutta ihan täydellistä mallia ei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Tuleekohan koskaan ihan täydellistä??

Tämäkin on omalla tavallaan ihan hauska. Voisi toimia ihan jossain kevään tai alkukesän juhlissakin lisälämmikkeenä. Täytynee laittaa harkintaan.


Vauvaneuleet jaksaa aina mua ilahduttaa! Tässä tosi söpön näköinen villatakki pikkuprinsessalle tai miksei -prinssillekin. Kivan eläväinen pintaneule. Tulee ehkä toteutettavaksi piankin. Sukuun on nimittäin syntynyt eilen pieni prinsessa.  <3  Saapa nähdä, saisinko aikaiseksi näin pian... 


Kirjastossakin poikkesin jonain päivänä. Siellä näin täällä blogimaailmassakin näkyvillä olleen kirjan; Kahvipussin uusi ulottuvuus. Näyttää tosi mielenkiintoiselta kirjalta. Olen väsännyt tässä muutaman vuoden aikana aika monta koria kahvipusseista ja niitä on edelleen kertynyt varastoihini. Näistä varmaan saan niiden "tuhoamiseen" inspiraatiota.




Ei kommentteja: