lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pitkät palmikkosukat viimein valmiina

Helmikuun viimeisellä viikolla, juuri ennen projektin aloittamisen 1v-päivää, sain valmiiksi pitkät palmikkosukat veljen tytölle. Pitkään ja hartaasti näitä on siis tehty. :)  Viime kesänä taisin päästä jo lähelle kantapäitä, mutta siihen se sitten tökkäsikin pitkäksi aikaa. Syksy meni aikalailla muiden juttujen parissa, puikot olivat telakalla. Tammikuussa sain jälleen uuden innon päälle. Valitettavasti tädin äkillinen poismeno tammikuun lopulla meinasi taas viedä kutomisen ilon kokonaan. :'(  Sain kuitenkin tartuttua puikkoihin vauvan neulehaalarin loppuun tekemiseksi. Koin sen aika terapeuttiseksi. Hautajaiset oli helmikuun lopussa. Juuri ennen niitä olin aika ahdistunut ja väsynyt, mutta onneksi kutominen sai ajatukset aina hetkeksi pois surusta ja ikävästä.

Sainkin sen viimeisen viikon aikana kahdet sukat valmiiksi, jotka olivat odottaneet kantapäitä. Sain niiden valmistumisesta taas voimia ja intoa lisää. Toiset, miehen sukat, esittelinkin jo. Nyt on sitten vuorossa nämä odotetut palmikkosukat.


Malli on Novitan sukkalehden malli a hiukan muunneltuna. Varren suuhun kudoin langan mukana ohutta kirkasta kumilankaa, jolla toivottavasti estettäisiin sukkien "makkaroituminen".  Kudoin alkuun ohjeesta poiketen 2o, 2n joustinta ennen kuvion alkua.

Lankana näissä ihana Gjestal Maija väri 238, erä 3006. Sitä kului näihin n.38 koon pitkiin sukkiin 185g.
Saaja oli erittäin onnellinen ja tyytyväinen, sukat olivat juuri oikean kokoiset, joten minäkin olin tyytyväinen! Puikot oli KnitPron 3,5mm.





Juuri ennen näitä sukkia sain valmiiksi myös ennen joulua aloitetun tiskirätin valkoisesta Novitan Bambu-langasta .(väri 011, erä 5689)  Lankaa tähän omaan kokeiluun meni 31g. Koukku taisi olla 4mm:n. Tämä meni siskolle toisen rätin kaveriksi. Vähän mutkaiseksi jäi reunat, mutta jospa se rättinä menisi.



Seuraavaksi on tulossa jotain ihan itselle ja ne on ihan pian valmiitkin. Toivottavasti saan ne blogattua myös pian. :)

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille kävijöille!

Martta

Ps. Täällä on ollut tänään koko päivän lumipyry. Lämpimän puolella oltiin aika pitkälle päivään, joten maahan sitä ei juuri jäänyt. Illalla mentiin jo pakkasen puolelle, joten josko tuo vähäinen valkeus pysyisi maassa ainakin jonkun päivän.Tällainen sen maaliskuun sään pitäisikin olla!




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin nuo pitkät sukat luonnossa, aika useinkin kyllä vuoden aikana :) Ovat tosi kauniit, sellaiset tumman turkoosit. Kuvassa väri näyttää eriltä, sinisemmältä jotenkin. Intoa edelleenkin käsityöhommeleihisi!

-Sanna-

riikuska kirjoitti...

Kaunis malli sukissasi. :) Pitkään ja hartaasti tehdyn työn valmistuminen ilahduttaa varmasti. :)

ElisaP kirjoitti...

Lämpöinen kiitos vielä villasukkasista, ne on maailman ihanimmat <3 Kuten ite niitten tekijäkin (: