keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kasseja, kasseja

Moikka!

Kassien ompelu on melkein riistäytynyt käsistä. Kesä on ollut ompelusta melkein taukoa, mutta nyt taas alkoi jokaviikkoinen käsityökerhomme, jossa ompelukone on taas laulanut.
Huomasin, että keväältä on vielä muutama kassi esittelemättä. En tiedä oisko tuo tarpeen jokaista täällä näyttääkään, kun suunnilleen samalla mallilla niitä tulee tehtailtua. Kankaat on kuitenkin erilaisia. :)
Tähän kankaaseen ihastuin erityisesti! Tämä löytyi Anttilan poistokorista. Entisessä elämässä tämä oli verhokappa. Verhona en osannut näin värikästä kangasta ajatella, mutta kassina kyllä. :)



Sain kankaasta kaksi isompaa kassia ja yhden pienen. Ihan samalla mallilla olen tosiaan näitä ommellut. Pohjaan "nurkkasaumat", että siihen saa paremmin tavaraa sopimaan.






























Seuraavaksi ihan toisenlainen kangas, joka löytyi Löytöpalan sisustuskankaiden palakorista. Tämä on tosi vahvaa kangasta, joten kestää laittaa kauppaostoksia reilummastikin. Tykkään tästäkin. Sain tästäkin kankaasta kaksi kassia. Toinen on jo lähtenyt maailmalle, siskoni matkaan.


Tein tästä oikein reilun kokoisen. Niin sain taas kankaan mahdollisimman loppuun käytettyä. 
Ompelukoneeni vain ei tykännyt näin paksuista kohdista ja huomasin lopuksi, miten ihanasti kone oli syrtännyt lankaa juuri oikealla puolella. Ei kun purkamaan... Kaksi kassia, kaksi hihnaa kummassakin, joten ommel täytyi purkaa kahdeksasta hihnan kiinnityskohdasta. Huh!!
Onneksi toinen kerta onnistui hyvin, ettei tarvinnut uudelleen purkaa. Olisi voinut jäädä purkamatta.


Tällaisen korin löysin vaatehuoneen siivouksen yhteydessä. Olen tehnyt näitä koreja joskus reilu vuosi sitten. Voi siitä olla kyllä jo kaksikin vuotta. Olen tehnyt näitä paljon, eri värisiä ja eri kokoisia. Pääasiassa olen tehnyt näitä vain yhdellä värillä, mutta tähän yhdistin vähän ruskeaa raitaa. Äitini ainakin tykkäsi tästä, kun sai sen äitienpäivälahjaksi. :) Olikin kuulemma toivonut, että saisi joskus tällaisen korin.


Tänään on kahden ihanan neitokaisen ja yhden pienen herrasmiehen syntymäpäivä! Oikein paljon onnea sankareille! Pienimmälle neidille tämä on ensimmäinen syntymäpäivä, pikkumiehelle seitsemäs ja isommalle neitokaiselle jo yhdestoista. <3  Ihanaa syntymäpäivää teille, rakkaat!

Näihin tunnelmiin on mukava lopettaa tämä jorina.

Mukavaa päivää!
Martta

Ei kommentteja: