keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pitkästä aikaa

Hui, kuinka aika tuntuu vierähtävän niin nopeasti! Kesä alkaa olla jo loppusuoralla. Tänä kesänä en ole juurikaan puikkoja heilutellut, mutta jonkin verran ajankuluksi rannalla istuessa. Mennään kuitenkin entisten tahtiin ainakin tämä postaus vielä. Siis kauan sitten valmistuneita ois tarkoitus vielä listata.

Joulun jälkeen joskus sain valmiiksi trikookuteesta ison maton, joss halkaisija oli n.150cm. Se meni ystävälle yhdistetyksi joulu- ja tuparilahjaksi. Värinä tummanharmaa paksuhko trikookude.



Seuraavaksi taisin koukutella (helmikuun puolivälissä) pienen ruskean maton vähän ohkaisemmasta kuteesta siskoni perheen uuteen kotiin. Tämän koko on n.70cm halkaisijaltaan ja kudetta meni n.820g. Tämä matto syntyi muutamassa tunnissa.


 Alla vielä tarkempi kuva kuviosta.
 Matto meni vessan lattialle ja siskoni halusi vielä samaan tilaan avohyllyille samanvärisiä neliskanttisia koreja. Niitä syntyi kolme kappaletta viikon aikana. Muutama tunti meni näissäkin yhdessä kappaleessa. Aiemmin en ollut tehnyt neliskulmaisia koreja, joten vähän piti ensin hahmotella miten sen saa nätisti tehtyä.
 Kovin nätiksi en niitä kuitenkaan saanut, mutta tilaaja oli tyytyväinen. Sehän se tärkeintä!
Tässä alemmassa kuvassa väri on minusta aika oikea. Mattokin näyttää kuvissa liian vaalealta.

Näihin koreihin kudetta kului n.810-870g. Koko n. 25cm x 24cm x 22cm











 Näiden korien ja mattojen välissä piti olla joku muu käsityö, kun virkkaaminen paksulla koukulla ottaa niin käsiin. Tein viisivuotiaalle siskonpojalle lapaset, josta poika olikin niiiin onnellinen! Ihana, kun osaavat jo niin pieninä arvostaa käsintehtyä. Ne olivatkin rakkaudella tehdyt pienet lapaset. Lankana näissä käytin seiskaveikan jämiä. Niitä kului yhteensä n.50g.


Ei kommentteja: